sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kimo tilausheppa





Onkin tullut nyt parin päivän aikana aivan hirmuisesti tilauksia. Seitsemän kerkesi tulla, ennen kuin pistin stoppia. Tuntuu, että kaikki tilaukset tulevat aina yhtä aikaa ja sitten on taas hiljainen jakso. Mutta nämä taitavatkin olla viimeiset ennen joululahjatilauksia.

Tämä kimo englannintäysiverinen oli ensimmäinen, sähköpostilla tullut tilaus. Ilahduin heti kun kuulin tilauksesta, pitkästä aikaa kimo heppa, ja vieläpä varusteilla! Hepalle sain vielä tehdä kuvan mukaisen kärpäskimon kuviota, mielestäni onnistui oikein kivasti! Olen tehnyt moisen vain kerran aikaisemmin, tosin aivan eri tyylillä.

-Nea


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Arvonnan tulokset!

Tästä tulee nyt valitettavan kuvaton postaus, sillä kuvaskeli on kamala...

Arvonnan suoritin perinteisen tylsästi tekemällä lappusen kullekkin osallistujalle, ja serkkuni sitten puolueettomasti nosti voittajat, jotka ovat......




1. paketin eli limenvihreän riimusetin voittaja Jenna!

2. paketin eli pinkin ratsastussetin voittaja Alle!

Onnea voittajille! Otan molempiin foorumilla yhteyttä! :)

Niin ja tosiaan, kiitos kaikille osallistujille, arvonnan myötä blogiin tuli 13 uutta lukijaa. :)

-Nea



torstai 17. heinäkuuta 2014

Varustepostaus

Muistakaahan ilmoittautua arvontaan, vielä on perjantaihin asti aikaa!

Tälläistä on toivottu! Keli oli tänään oikein kiva kuvaamiseen, ja niin vaan sitten nappasimme siskon kanssa koko ponilauman varusteineen pihalle. Tuli jotenkin nostalginen fiilis kun sai pitkästä aikaa varustaa poneja. 

Pidän todella paljon varusteiden teosta, nytkin on paljon ideoita uusiin varusteisiin! Himottaisi niin tehdä jotain koristeellisia suitsia, ehkä sitten tuleville tallin asukeille.

Olen aina yrittänyt tehdä hevosille tietyn värisiä varusteita, esimerkiksi Calille punaista ja Deville turkoosia. Tässä postauksessa manittujen lisäksi löytyy myös kaiken maailman yhteisvarusteita, mutta ovat sen verran vanhoja ja rumia, etten kehdannut niistä kuvia laittaa...

Aloitetaampas sitten vanhimmista varusteista ja edetään uusimpiin.

Silerin suitset hannoverilaisella turparemmillä, D-kuolaimella ja ketjuotsapannalla. Riimu vaaleansinisillä pehmusteilla ja nimikyltillä.

Calin aitoa nahkaa olevat suitset pelham-kuolaimella. Riimu nimikyltillä.

Julin turpahihnattomat suitset, jossa leukahihnan kohdalla nimilappu. Riimu fleeceä.

Sylvin punaiset englantilaiset suitset ketjuotsapannalla. Samaa nahkaa oleva riimu, turpahihnassa teddypehmuste.

Amin englantilaiset suitset D-kuolaimella ja turpahihnassa teddypehmuste. 

Devin englantilaiset suitset turkoosilla pehmusteilla. Riimu samaa sävyä.


Valon pöllökuvioinen riimu.

Yhteiset varusteet:


Läjä riimunnaruja.


Harjoja, jokaisella oli ennen omat, mutta nykyään yhteiskäytössä.


Ja loimet, ainoastaan Silerillä oma. 


Ja vielä loppuun tuo jouluinen kulkuspehmuste.

Mitäs piditte?

-Nea

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Arvonta!

Eli nyt pistän pystyyn lukijoiden välisen arvonnan! Palkintoina on kaksi varustepakettia:

Paketti nro. 1

Limenvihreä riimusetti, johon kuuluu
-Tekonahkainen riimu pehmusteilla.
-Riimunnnaru.
-Pehmuste, jossa on tarrakiinnitys. Saa laitettua esimerkiksi suitsiin.

Paketti nro. 2
'

Pinkki ratsastussetti, johon kuuluu
-Tekonahkainen rintaremmi pehmusteilla.
-Tekonahkainen suoja pehmusteilla.
-V-mallinen otsapanta strassikoristeilla, kaksinkertaista mustaa tekonahkaa. 

Kuvien hevonen on vain mallina, eikä kuulu paketteihin! Pehmusteet ja otsapanta ommeltu ompelukoneella, muut liitokset kestävästi kuumaliimattu. Rintaremmissä paljon säätövaraa. Ilmoita hevosesi ympärysmitta, niin teen oikeille kohdille reiät. Otsapannan lenkkejä en ole vielä tehnyt, mutta otsapannan pituus tulee olemaan noin 15cm. Riimu menee normaalikokoiselle keppihevoselle. 

Osallistumisohjeet:

-Liity lukijaksi, ellet jo ole. Muista lukea julkisesti, jotta näen sinut "jäsenet" listasta.
-Kommentoi tähän postaukseen sähköpostiosoitteesi tai skh-foorumin käyttäjänimesi (se mistä sinut saa helpoiten kiinni), sekä haluamasi paketin numero, eli joko 1 tai 2. 
-Voit osallistua vain kerran, ja vain yhden paketin arvontaan. Molempia et voi valita!
-Halutessasi voit myös kommentoida blogia, risuja tai ruusuja, mitä haluaisit lisää tai esimerkiksi postausideoita!

Arpajaiset ovat alkaneet, onnea kaikille arvontaan! :) Arvonta päättyy perjantaina 18.7.2014 klo 23.00.

-Nea

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Blingblingiä ja tilaushevosia

Heippa taas!

Jeij, taas on tullut lisää lukijoita! Teidän kunniaksi aion järjestää piakkoin lukijoiden keskeisen arvonnan, nyt kun on taas aikaa jatkaa palkintojen tekemistä. Jos haluat mukaan arvontaan, liity ihmeessä lukijaksi!
Mutta, heittäkääpäs ideoita arpajaislahjoihin! Jos esim. varustepaketti kiinnostaisi, mitä sieltä olisi hyvä löytyä?

Sitten näpertelyyn...
Vaatii keskittymistä, kuten ilmeestä huomaa! ;)

Kaikille teille, jotka rakastatte pientä kimallusta niin keppihevosten varusteissa, vaatteissa laukuissa ja vaikka kengissä, suosittelen tälläistä hot fix aplicatoria. Laitteeseen saa siis erikokoisia kuumentuvia päitä, joilla voi liimata strasseja (tarkista, että ovat lämmöllä liimautuvia) kiinni lähes kaikkeen. Ja pysyy huomattavasti paremmin kuin vain liimaamalla, paidastanikaan ei ole lähtenyt ainuttakaan irti, vaikka on pesussakin useasti ollut. Meille tämä laite on päätynyt alunperin taitoluistelukilpapukuja varten. Oikein näppärä, poltin myös näppärästi sillä sormeni.

Kerroinkin viime postauksessa olevani viikonlopun reissussa (edellisviikon) Helsingissä ja Virossa. Matkalla poikkesimme ideaparkissa, ja mukaan tarttui mustaa karvakangasta. Yleensä välttelen näitä tekoturkiksia, mutta tämä oli sopivan ohutta ja lyhyttä. Muuta ei sitten löytynytkään keppihevosia varten. Tänään lähdin etsimään avainrenkaita, mutta löysin vaan kultaisia, ja laitoin 100 kappaleen tilauksen hopeisista. Nyt odotellaan soittoa parin viikon päähän.

Ja jälleen tilaushevosia. Nämä ovat jonon viimeiset, joten jos tilaushevonen kiinnostaa, jono on nyt täysin tyhjä!







Eli, ensimmäisenä trakehner, sitten selle francais ja viimeisenä latvian sporthorse. Kokeilin näihin kahteen viimeisimpään heppaan tehdä eri tavalla tummennokset kuin yleensä; toimi oikein hyvin! Molemmilla hevosilla meksikolaiset suitset, sf'llä olympiakuolain ja niskassa irrotettava, vaaleansininen pehmuste. Viimeisellä hepalla on tosiaan tuo strassiotsapanta mitä väkertelin.

Eilen oli oikein ihana ilma ja tein tuon viimeisimmän tilarin pihalla loppuun. Pihalla istui myös vierailulla oleva sukulaisemme, joka kehui aikaansaannostani ja räpsi siitä kuvia lapsenlapselleen, joka oli todella innostunut keppihevosista. Pian pihalle tepsutteli myös pikkutyttö ja -poika, jotka äiti ohjasi ompeluhuoneeseen katsomaan väkertelyäni ja ponilaumaa. Pian kuulinkin tytön pyytävän isältään samanlaista keppihevosta. ;) Tuli niin hyvä olo, kun he sanoivat juuri valmistuneen tilaushevosen näyttävän aivan oikealta hevoselta! 

-Nea

torstai 3. heinäkuuta 2014

Valon uudet riimut



Heippa! 

Eilen tein oikein heräteostoksen eräässä askareluliikkeessä, ja ostin tuollaista älyttömän söpöä, pöllökuosista nauhaa. Valo saikin siitä riimut.
Minusta on ihan hauskaa vaihtelua tehdä riimut nauhasta nahan sijaan, onhan oikeillakin hevosilla useammin nylonriimut. Tuollainen vähän paksumpi nauha jäljittelee nylonia oikein kivasti ja on kuitenkin sopivan kevyt keppihevoselle. Onhan nuo nauhavalikoimien kuosit myös aivan ihania ja niistä tehdyt riimut persoonallisia. Nämä riimut valmistuivat ehkä kymmenessä minuutissa. Nauha oli ehkä hiukan liian leveää. Poikaystävän kanssa innostuttiin sitten vielä pyörittelemään riimunnaruja, ja Valokin sai vielä riimuihin sopivan luonnonvalkoisen riimunnarun kultaisella lukolla, onhan riimujenkin pöllöt kultaisia. Vielä pitäisi tehdä suitset!

Mistä materiaaleista te teette riimut keppihevosillenne?

Tänään oli aivan ihana ilta-aurinko ja saatiinkin oikein kiva kuva Valosta. :) Huomenna lähtö Helsinkiin ja Tallinnaan, toivottavasti löytäisin jotain kivaa tarpeistoa keppihevosillekin!

-Nea



tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kuulumisia ja tilareita

Heipä hei!

Viime viikko oli kyllä hirveää hullunmyllyä. Olin rakennushommissa provinssissa pari päivää, tallilla pitkästä aikaa, juhlia järjestämässä, provinssirockissa viikonlopun... Ei ihmekkään kun nyt olen kipeänä! Ja sainpas tämän kaiken lisäksi vielä tehtyä tilareitakin.

25. päivä oli foorumilla viralliset näyttelyt, ja ponimme menestyivät jälleen! Ami nappasi kangasponitammoissa ensimmäisen sijan, ja BIS-kehässä kolmannen sijan! Saataisiinpa sillekkin tuo Kep Mva Fn. Valo oli myös komeasti kangasponiorien kolmas.

Sitten tilareihin. Jonossa on tällä hetkellä vielä liinakko trakehner ja ruunikko selle francais, jolle saan ilmeisesti vielä suitsetkin väkerrellä. Voi kunpa pääsisin pian tekemään omillekin hevosille varusteita, se on niin kivaa puuhaa.
Olen myös miettinyt arvonnan pitämistä heti, kun vaan saan aikaa palkintojen väkertämiseen. ;)



Ensimmäisenä oikeaa ponia jäljittelevä haflinger ruuna, joka oli oikein kiva toteutettava. Tuo kangas oli kivaa ommeltavaa, mutta hemmetin ärsyttävä täyttää! Venyi niin joka suuntaan. Kuten tuota ommellessani jo tänne kerroinkin, vihaan täyttämistä jo ilman äryttävää kangastakin. Mutta suloinen ponihan tuosta tuli.
Seuraavana sveitsiläinen puoliverinen, onnistui minusta oikein hyvin! Tuosta kankaasta ei kyllä ikinä ole huonoa hevosta tullutkaan, oli todella helppo täyttää. Tilasin tuon kolmen muun fleecen kanssa Saksasta, kankaita.com:ista. Suosittelen, halpaa ja todella hyvää fleeceä keppareiden tekoon (ainakin tuo erä, tilasin pari vuotta sitten), ei jousta niin paljon kuin yleensä. Lisäksi tuo kaava on hioutunut oikein kivaksi, ajattelin tehdä samasta itsellenikin jonkun hevosen, varmaankin sf:n.

-Nea






Vihkopostaus 2/2

Heippa!

Eli vihkopostauksen toinen osa. Edellisessä esittelin hevosten luonnoksia verrattuna lopputulokseen, tässä esittelen sekalaisesti näiden keppihevosvihkojeni sisältöä, josta löytyy jos jonkinlaisia muistiinpanoja. Anteeksi kuvien epätarkkuus.

Ensimmäinen keppihevoseni, Pinto. Kaikkien silloisten hevosten tiedot kirjasin samalla tavalla ylös vihkooni. Ehkä vuodelta 2008. Hevoset olivat tosiaan valmistettu sukkahoususta, joka ylettyi ihan kepin päästä päähän.

 Tämä oli aikoinaan tallissa, nimen perässä oli hoitaja. Tallilla kävijät pystyivät vähän myös katsomaan perustietoja hevosista, kuinka vaikea on ja koulutustasot. Päivitin sitä aina aika-ajoin.

 Samainen lista päivitettynä. Pidän tätä vain omaksi iloksi. :)

Tässä listattuna eri tunneille sopivat hevoset.

Olen tosiaan pitänyt listaa siitä kuinka monta hevosta olen tehnyt. Tuosta saattaa muutama puuttua (ja puuttuukin), eli noin 100 keppihevosta olen elämäni aikana tehnyt. 

Joskus oli aikeina tehdä oikeankokoinen tallikoira. En oikein enää itsekkään ymmärrä aivan kaikkea mitä olin tarkoittanut noilla merkinnöillä, kuten tuo mittasuhde (|5cm=10cm| mitä?). 

Ja vielä loppuun toteuttamaton issikka.

-Nea