maanantai 20. lokakuuta 2014

Ja yliarvioin itseni jälleen.

Heipä hei!

Juuh, vietimpä sitten syyslomani sairastaen. Osittain tämän takia sain ainoastaan yksi ja puoli tilaria valmiiksi, enkä voinut harkitakkaan enää enempää tilareita. Harmittaa kun en niitä kerkeä ottamaan, intoa olisi tehdä, mutta ei aikaa. Shoppailemaan pääsin kyllä yhtenä päivänä, mukaan tarttui pari villalankaa ja tuollaisia strassitarroja. Antassustakin tuli paketti!


Lauantaina Hile tuli hakemaan tilarinsa, Siinä sitten hetki höpöteltiin ja Hile tarkasteli uutta heppaansa. Tosiaan ratsuponitamman sain tehdä, ihan kiva tuli! Valitettavasti en itse kerennyt ottamaan järin hyviä kuvia, mutta Hileen blogissa on kokonainen postaus tästä Aurora-ponista! Aivan upean nimen tamma sai, itseasiassa olin katsellut samaa Aurora Borealis-nimeä omalle hepallekkin, mutta tuollehan se sopii kuin nenä päähän. :)

Aurora, kuva © Hile
Sitten tähän päivään! Koulun jälkeen käväisin _jälleen Eurokankaassa, ostamassa lisää nahkaa. Mukaan tarttui myös tuollaista harmaanruskeaa karvakangasta ja punaista fleeceä. Ajattelin tehdä siitä joko Calille uudet varusteet (ponin varusteiden väri kun on punainen), tai sitten käyttää samaa väriä jonkin toisen hepan varusteisiin. Ja tottakai kun äiti toimi maksumiehenä, otin sitten vielä uudet kangassakset (vanhat pilalla...) ja pari pakettia neuloja.
Sitten tein seuraavan tilarin loppuun, ainostaan riimunnaru puuttuu, pitäisi käydä ostamassa lisää punaista lankaa. 




-Nea

lauantai 11. lokakuuta 2014

Syyslomafiilikset ja tilaushevoset

Moikka moi!

Huh, vihdoin alkoi syysloma! Oon kyllä nyt niin ansainnu tän, aivan kamalaa kiirettä koko ajan. Ajattelin omistaa tän loman keppihevosille; tehdä hankintoja, kaksi tilaria loppuun, uusi asukas tallille ja ehkä ottaa yksi tai kaksi tilausta vielä lisää. Myös tuolle järkyttävälle ulkoasulle vois tehdä jotain. En vaan kertakaikkiaan keksi millä tuon bannerin voisi tehdä, ehdotuksia

Aloitinkin lomani laittelemalla tilausta antassuun ja kankaita.com:iin. Tuntuu, että laitoin juuri vasta edellisen 50 soljen tilauksen, mutta niin vaan viimeisintä tilaria tehdessä loppuivat sojet kesken. Tilasinkin nyt heti 100kpl. Kankaita.com:ista tilasin fleecestä näytepaloja, toivoen että ovat samanlaisia kuin viimeksikin. Olivat nimittäin parhaat fleecet ikinä, eivät jousta juurikaan (tosin luonnonvalkoinen oli joku poikkeus?), toisin kuin polarfleece, mikä on mielestäni aivan kamalaa, eikä Seinäjoen Eurokankaasta muuta löydykkään. Ihan perusmustaakin piti tilata, kun Seinäjoen valikoimassa on ainoastaan vihertävänmustaa, ei kiitos. 

Voisinkin laittaa vähän taas kuvia  tilaushepoista. Viimeisin valmistui eilen. 

Lusitano

Welsh C

Hannover

Ensimmäinen heppa onkin ensimmäinen tekemäni kimo, jolla on papurikkokuviota. Ihan hyvä siitä tuli. Heppa sai vielä melkoisen hulmuharjan! 
Sitten pääsinkin tekemään pitkästä aikaa ponia. Welshistä tuli mielestäni tosi kiva, vähän jykevämpi tapaus. Tuo kangas on vaan aivan parasta, siitä tulee aina hyviä heppoja.
Viimeisimmän kanssa meinasi tulla itku, kun luulin ompeluvaiheessa hepan olevan täysin vino. Heitin sitten hanskat tiskii, koska koko hepan purkaminen ei oikein innostanut. Muutaman päivän päästä kuitenkin totesinkin, ettei vinoutta ole, tai jos on niin olemattoman vähän. Kotona kehuttiin heppaa oikein onnistuneeksi, ja kieltämättä on kyllä yksi parhaista. Varusteiden teko oli tosi kivaa, tuo uusi tekonahka on aivan mahtavaa. Paljon siistimmän näköisethän nuo suitset on, kun nuorja puolikin on musta toisin kuin vanhassa nahassa. Lupailinkin jo, että käyn nappaamassa tuota nahkaa heti metrin lisää, niin hyväksi osoittautui. Hepan merkki on aivan ihana, tilaaja oli sen itse suunnitellut!

'

Krisse oli tehnyt postauksen Sylvin kanssa touhuilusta, joten jos Sylvistä kiinnostaa kuulla, tänne päin! 

-Nea

perjantai 3. lokakuuta 2014

Myynnissä!

Heipps! Pientä hiljaiseloa ollut, meille tosiaan tupsahti viime viikolla koiranpentu. :) Nyt kuitenkin laitan hiukan tavaraa myyntiin, niinkuin lupailinkin viime postauksessa.

Infoa:
-Postikulut maksat sinä. Ne riippuvat ostoksiesi määrästä ja koosta, noin 1-3€.
-Maksu mieluiten tilille, myös postitse käy. En ole vastuussa postiin hukkuneista rahoista!
-Ei perumisia, joten olet 101% tarjouksestasi!
-Tarjoukset kommenttikenttään tai sähköpostiin kht.kuunvarjontalli@gmail.com . Mainitsethan kommentoimalla tarjotesssasi myös sähköpostiosoitteesi, tai nimerkkisi Skh-foorumilla, jotta voin ottaa sinuun yhteyttä. Kaikki asialliset kysymykset sallittu.



Myydään 5-vuotias ranskanratsuponiori KV Valérien "Valo". Valo on lupaava ratsu, jossa on kuitenkin vielä hiottavaa. Virallisissa näyttelyissä saanut kolme IRTOsertiä. Valmistettu ohuesta velboan tyylisestä kankaasta (täyttäessa saa olla hiukan varovainen, ei liian kovalla kädellä. Itse sain kuitenkin ihan napakan täytön kun rauhassa etenin), kauttaaltaan käsin ommeltu, harja kiinnitetty tukilankaan yksi kerrallaan. Korvien sisällä koviketta, joten pysyvät nätisti pystyssä. Poni on noin a4 kokoinen
LH: 65€, hintaan sisältyy riimu ja suitset (otsapannassa vaaleanvioletit strassit). Tosiaan korkeimman hinnan tarjonnut saa hepan. Heppa lähtee ilman täytteitä ja keppiä (ellei sovita lisähinnasta).


Huolellisesti ompelukoneella ommeltu kärpäsotsapanta. Molemmilla puolilla soljet, reikiä en ole vielä tehnyt hihnoihin, joten voin tehdä otsapannasta juuri sinun hepallesi sopivan, kunhan ilmoitat mitat. Pantaosa on 17cm, remmien avulla saa säädettyä suuremmaksi.
HH: 5€


Vaaleanvihreällä fleecellä pehmustettu suoja. Ommeltu myös kestävästi ompelukoneella, menee normaalin kepin ympäri.
HH: 4€


Paksu riimunnaru, jossa värinä vaaleanvihreä ja ruskea. Pituutta on noin 135cm.
HH: 3€


Martingaali mustasta tekonahasta. Runsaasti säätövaraa, menee melkein minkä kokoiselle hevoselle tahansa. Teen reijät ostajan antamien mittojen mukaan.
HH: 5€


Vähän vanhempaa mallia oleva viininpunainen ketjuriimu. Valmistettu samettinauhasta. Turpahihnassa olevista renkaasta toiseen 37cm, leuka-niska 40cm. Turvanympärärys max. 30cm.
HH: 3€


Myöskin vanhahko vihreä loimi, hyvässä kunnossa on kuitenkin. Kiinnityksenä tarrat. Pituus 54cm ja leveys n. 47cm.
HH: 5€



Vanhahko vaaleanpunainen loimi niskapehmusteella. Solkikiinnitys. Pituus 68cm, leveys n. 64cm (säätövara!).
HH: 5€


Iso pala valkoista tekonahkaa, kuvassa a4 paperi joka auttaa hahmottamaan palan kokoa.
HH: 6€

-Nea